Kiitävi aika, vierähtävät vuodet. Tuntuu kuin viimevuotinen, Realidean historian ensimmäinen, joulutervehdys olisi saatettu ilmoille vain hetki sitten. Tunne kuvastaa myös sitä nopeutta, jossa kiinteistö- ja kaupan ala elää. Digitalisaatio ja vastuullisuus muuttavat kuluttajien asiointitottumuksia, ja se heijastuu myös omaan liiketoimintaamme. Meidän on oltava mukana muutoksessa aidosti aktiivisena osapuolena. Se edellyttää olemassa olevan ja kerätyn tiedon nopeaa analysointia päätöksenteon tueksi sekä rohkeutta tehdä erilaisia päätösesityksiä ja kokeiluja myös uudenlaisista toimintamalleista. Ilman intohimoa ja yritteliäisyyttä on vaikea saavuttaa aikaa kestäviä ideoita.

Nyt päättyvän ensimmäisen täysimittaisen toimintavuotemme aikana olemme kasvattaneet päämäärätietoisesti omaa asiantuntijakaartiamme ja laajentaneet myös yrityksemme omistuspohjaa. Realidealla on nyt neljä omistajaa, kun Markku Hietala liittyi alkusyksystä riveihimme – ja kaikkiaan meitä realidealaisia on jo 20! Omia resurssejamme täydentää yhä vahvistunut kumppaniverkostomme.

Palvelutarjontamme on tänä vuonna täydentynyt kauppakeskusjohtamisella. Kesän korvilla aloitimme Suomen parhaaksi kauppakeskukseksi syksyllä 2019 valitun Espoon Sellon kauppakeskusmanagerina, ja joulukuussa alkoi Helsingin ydinkeskustan Kämp Gallerian ja Keravan keskustan Karusellin kaupallisen johtamisen toimeksiantomme. Tämä on ollut meille suuri ilo ja kunnia – sekä näytön paikka.

Kuluvana vuonna kauppakeskusmarkkinassa on saatu todistaa monien kauppakeskusten ja lukuisten Suomessa uusien vähittäiskaupan toimijoiden avauksia. Niiden vastaanottoa seuratessa on todettava, ettei vähittäiskauppa ole kokonaan verkkokauppaan siirtymässä. Asiakas haluaa edelleen nauttia asiointikokemuksesta inspiroivassa ympäristössä. Muutosten pyörteissä yhä tärkeämpää on kuitenkin konseptin merkityksen ymmärtäminen, sen luominen ja kehittäminen.

Uskomme edelleen, että kaupan eri toimialojen erikoisosaaminen ja vuokralaisen liiketoiminnan ymmärtäminen ovat keskeisessä roolissa kauppakeskusten ja muiden liikekiinteistöjen kehittämisessä sekä niiden arvon muodostumisessa. Keskiössä ovat selektiivinen konseptointi, laaja-alainen toimialajaottelu ja osaaminen. Numeroiden ymmärtämisen ja tiedolla johtamisen tarve korostuvat, kun ympäröivä markkina tiukkenee muutospaineissa. Yhdessä ja aktiivisesti kiinteistön omistajien, vuokralaisten ja muiden sidosryhmien kanssa asioita tunnistaen avautuu loistavia mahdollisuuksia ja kehityspotentiaaleja niin uusille kuin olemassa oleville keskuksille ja kauppapaikoille.

Realidealaisten vuosi 2019 on ollut vauhdikas. Nyt on meidänkin aika hengähtää hetki ja rauhoittua läheisten kanssa kiireettömään joulun viettoon ja vuoden vaihtumiseen. Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme tästä kokemusrikkaasta vuodesta. Haluamme olla jatkossakin luottamuksenne arvoisia ja tuoda positiivisia yllätyksiä myös tulevaan vuoteen.

Levollista joulua ja valoisaa vuotta 2020!

~ Realidean väki ~